Ham and Prosciutto

Salumificio Pavarotti

Historiallisesti tunnettu italialaisten leikkeleiden ja erilaisten lihatutteiden valmistajana Salumificio Pavarotti on kotoisin rikkaasta kulinaarisesta perinteestään ja Euroopan ruokapiireissä tunnetusta Emilia-Romagnan alueella sijaitsevasta Modenasta. Pavarotti on erikoistunut lihan tuotantoon jo yli 40 vuoden ajan ja sen tavoitteet ovat pysyneet vuodesta toiseen samoina: välittää intohimo ja omistautuneisuus italialaisten leikkeleiden valmistukseen. Kuinka tämä näkyy kuluttajalle? Yksinkertaisesti jatkamalla työskentelyä samalla näkemyksellä kuin se on aina ollut.

 

Yritys on aina ollut kiinnostunut kehityksestä ja se on uskonut ja investoinut teknologiseen edelläkävijyyteen. Se ei kuitenkaan ole unohtanut perinteisiä arvojaan, jotka ovat vakiintuneet yrityksen historian aikana. Muun muassa ympäristön kunnioittaminen, hyvä työetiikka ja vahva yhteys omaan alueeseen näkyvät ​​vuosikymmenien pituisissa, toisinaan sukupolvien mittaisissa työsuhteissa. Useiden vuosikymmenten mittaiset vahvat suhteet toimittajien että asiakkaiden kanssa sekä heiltä saama kunnioitus on merkittävä ylpeydenaihe, joka sitouttaa Pavarottiin jatkuvaan kehitykseen, aina uudella energialla.

 

http://www.salumificiopavarotti.com/

1444349.jpeg
Myydyimmät tuotteet ja saatavuus

Voit tilata Salumificio Pavarottin tuotteet pian verkkokaupastamme. Löydät ne myös Little Italy festivaaleilta heinäkuussa. 
 

Yritysasiakkaana löydät tuotteet Suppilog.fi palvelun kautta.

Pavarottin  tavoitteet ovat pysyneet vuodesta toiseen samoina: välittää intohimo ja omistautuneisuus italialaisten leikkeleiden valmistukseen.

Lonzino.jpg

Muun muassa ympäristön kunnioittaminen, hyvä työetiikka ja vahva yhteys omaan alueeseen näkyvät ​​vuosikymmenien pituisissa, toisinaan sukupolvien mittaisissa työsuhteissa.

Mockup Stinco_JPEG.jpg