top of page
shutterstock_1792033883.jpg

Olio dei Sassi

Olio dei Sassi on pieni korkealaatuista oliiviöljyä tuottava yritys, joka sijaitsee Materan historiallisessa kaupungissa Etelä-Italiassa. Yrityksen nimi juontaa juurensa UNESCON maailmanperintökohteiksikin valituista Materian kivistä (italiaiksi i sassi).

 

Alueella on pitkät perinteet oliiviiiöljyn tuotannossa ja sen biodiversiteetiltaan rikas luonto ja puhdas maaperä antavat oliiviöljylle uniikin ja tunnistettavan maun. Olio dei Sassin oliiviöljy sisältääkin tuoretta sikuria ja rohtovirmajuurta muistuttavia aromeja, jotka sopivat erinomaisesti esimerkiksi lihan kanssa.

 

Yrityksen historia sijoittuu vuoteen 1996, jolloin yrityksen perustaja, Nicola Vitale ja hänen vaimonsa Angela perivät ja hankkivat viljelysmaata Materasta ja päättivät muuttaa ne oliivilehdoksi. Nykyään näillä mailla kasvaa jopa 4000 Ogliarola del Bradano-, Coratina-, Frantoio-, ja Leccino-lajikkeita edustavia oliivipuita. Vuonna syntyi myös tuotemerkki “L’Olio dei Sassi”,  jonka oliiviöljyjen tuotantoprosessissa noudatetaan yrityksen omaa, vankkaan osaamiseen ja kokemukseen perustuvaa ekosysteemiä. Oliivit esimerkiksi pyritään puristamaan mahdollisimman nopeasti, mielellään vuorokauden sisällä sadonkorjuusta.

​

https://www.oliodeisassi.it/

​

92021092_1337232799793600_26672688579739
Myydyimmät tuotteet ja saatavuus

Voit tilata Olio dei Sassin tuotteet verkosta myös Kauppahalli24.fi sivuston kautta. Toimitus pääkaupunkiseudulle Kauppahalli24.fi ehtojen mukaisesti. 
 

Yritysasiakkaana löydät tuotteet Suppilog.fi palvelun kautta.

10259048_248739565309601_288955579096962

Olio dei Sassin oliiviöljyt syntyvät rakkaudesta omaa aluetta, sen luontoa ja maaperää kohtaan. 

135499418_1561893027327575_8761686794204

 Alueella on pitkät perinteet oliiviiiöljyn tuotannossa ja sen biodiversiteetiltaan rikas luonto ja puhdas maaperä antavat oliiviöljylle uniikin ja tunnistettavan maun. 

bottom of page